4/17/2015

Koululaisen huone.
Jos joku huone tässä talossa on viimeisen neljän vuoden aikana kokenut erinäisiä uudistumisia, niin se on tuo nykyinen koululaisen huone. Parvisängyn ilmaantuessa taloon oli aika päivittää huonetta muutenkin pikkuisen uuteen uskoon, niinpä huoneen kovia kokenut musta seinä maalattiin valkoiseksi ja askarreltiin uusi koulupöytä.

Pihiä porukkaa kun olemme, niin hyötykäytimme jälleen kerran pihavaraston antimia. Kansi löytyi ensimmäisestä varastosta ja pöytään jalat toisesta, kun ylimääräiset harjanvarret saateltiin hyötykäyttöön. Oikein hyvä kuulema on ja kaverikin mahtuu pöydän ääreen yhtä aikaa leikkimään, nehän ne tärkeimmät kriteerit. 

Parvisängyn alaosa on vielä hieman keskeneräinen ja sinne kaavailtu laverisohva vaiheessa. Eräs toveri totesi tyttärensä parvisängyn alaosan toimivan oivana paikkana riippumatolle ja olevan kovassa suosiossa, joten pikkuisen tekisi mieli yllättää tuo omakin koululaiseni syntymäpäivänään omalla riippumatolla. Jos miettii itseään 7-vuotiaana, niin oma riippumatto on oikeastaan ehkä parasta mitä tuon ikäiselle ihmiselle voi tapahtua! Koulun jälkeen kellahtaa riippumattoon taskari kainalossa, maha täynnä välipalavoileipää ja kaakaota. Aijai, melkein kateeksi pistää! Kyllä se varmaan on hankittava.

4/15/2015

Sika ja nauta lentoretkellä.
Oheisten otosten levollisesta tunnelmasta oltiin hyvin kaukana tässä talossa viime viikolla, kun oli aika pestä ikkunat loppuun sekä siinä ohessa puunata koko muukin talo esittelykuntoon. 

Kävi nimittäin niin, niin kuin toisinaan käy ihmisen elämässä, että useampi huonohkosti nukuttu yö, tekemättä olevat työt ja kevyesti stressaantunut mieli synnyttivät tunteen, että kukaan muu ei tässä talossa tee ikinä mitään! Tuohon soppaan kun vielä lisätään liian alas hulahtanut verensokeri, nälkä ja se, että kukaan muu ei tässä talossa tee ikinä ruokaa!, niin tiiätte kyllä mitä siitä seuraa.

Rohkenen muistella tuota suurta lentopäivää näin julkisesti, sillä epäilen, että yllämainittu tunne ei suinkaan ole pelkästään tässä pääkopassa viihtyvä. Se tunne, kun olet ihan varma siitä, että olet koko maailmankaikkeuden väärinymmärretyin, epäkiitetyin ja muutenkin raukoin olento, joka ponnistelee aamusta iltaan toisten vuoksi saamatta koskaan itse mitään takaisin.

Kun kansalainen vajoaa tuohon marttyyriyden tilaan, hänelle saattaa ilmaantua yllättävä tarve osoittaa mielipiteensä seinälle tai lattialle, yleensä jonkin viattoman käyttöesineen tai ruoka-aineen avulla. Suurin ongelma on, että ei raski heittää mitään kallista tai särkyvää tai sellaista, josta jää jälkiä seinään, koska varastossa ei ole seinämaalia enempää eikä sitä tämän yhden päähänpiston takia jaksa lähteä ostamaan lisää. Se ei myöskään saa olla mitään sellaista, joka vahingoittaa lähiympäristöä, kuten vaikkapa tekstiileitä, eikä siitä saa koitua lisää työtä kaiken jo valmiiksi tekemättä olevan lisäksi. Tämän ankaran ajatustyön suorittamisen jälkeen erinäiset esineet onkin tässä vuosien saatossa jäänyt heittämättä. Muutamaa kertaa lukuunottamatta.

Vuonna 2006 heitin tuikkukupin seinään. Kuppi oli ihan muutaman euron arvoinen, hankittu Hemtexistä, mutta siivottavaahan siitä syntyi. Muistan erään toverin taannoin muistelleen, kuinka oli ajattelemattomuuksissaan pistänyt arvokkaimman Muumimukinsa taipaleelle ja siinä lentoa hidastetusti katsellessaan tajunnut kauhuissaan tuon faktan euron kuvien vilistessä silmissä.

Melkein 10 vuotta näemmä sitten menikin, että ei lentänyt yhtään mitään. Lähinnä siitä syystä, että olen pihi ja laiska siivoamaan, ei niinkään siitä, etteikö olisi tehnyt mieli viskellä. Tyynyjä olen potkinut silloin tällöin, viskaissutkin. Mutta tuolloin  lauantaina, ikkunanpesumaratoonin ja vähän kaiken muunkin mainingeissa, silloin lensi. 

Sinänsä kuulostaa viattomalta, että sika ja nauta ovat viime viikonloppuna lähteneet lentoretkelle. Viatonta se olikin, koska ainoa joka tilanteesta kärsi, oli nuo kaksi sorkkaeläintä plus kolmas sarvipää, joka jauhelihan heitti. Paketti oli nimittäin auki ja jotenkin ihminen ei välttämättä tajua marttyyriyden alhossaan ajatella, että mitä mahtaa jauhelihalle tapahtua, jos  se tekee avonaisessa paketissa erinäisiä äkkinäisiä liikkeitä. Sanottasko näin, että juttu levis niinkuin jauheliha parketille. Ja vähän muuallekin.

Jauhelihan lentoa hidastetusti katsellessa katoaa ihmiseltä kaikenlaiset ylivertaiset ajatukset omasta ylivoimaisuudestaan sen siliän tien. Ehkä vähän hävettääkin.

Sinä päivänä lounaaksi syötiin nakkikeittoa.

4/12/2015

Niin se vaan elämä kirkastuu.
Kuvissa yllä viime päivien paras ystäväni; vihreä saavi, jolla ei valitettavasti ole nimeä. Ehdotuksia otetaan vastaan. 

Aloitin ikkunanpesu-urakoinnin jo kuukausi sitten, kun oli se yllättävä etukevät, aurinko paisteli nätisti ja innosti ikkunanpesuun. Etukevät meni ja takatalvi tuli, joten ikkunat jäivät odottamaan taas uusia aurinkoisia päiviä, jotta ne ehdittäisiin kuurata valmiiksi ennen talonäyttöjen alkamista. Perjantaina oli kertakaikkiaan otettava härkää sarvista, jatkettava urakkaa ja näytettävä lialle kuka tässä talossa määrää! 

Puhun urakoinnista koska: tässä talossa on 25 ikkunaa, joissa yhteensä 116 pestävää pintaa. Päädyin tekemään tämän laskutoimituksen tilanteen ollessa 13/25,  vain todetakseni sen, että tuon asian tajuaminen teki puuhasta vielä entistäkin puuduttavampaa.

Ihan kevyesti saatoin viikonlopun aikana pari kertaa huomauttaa vähän ympäriinsä, että pesen tässä nyt ikkunoita. Ihan tosi hyvällä mielellä siis, eikä yhtään säälipisteitä keräillen. Eräs toveri kehotti hankkimaan ikkunanpesuun tarkoitetun vempeleen, jotta urakka tuntuisi edes hieman pienemmältä. Kiitos vinkistä mutta anteeksi vain; tosisuomalainen vääntää sisulla ja ärräpäitten kanssa loppuun sen minkä on aloittanut! Siihen mitään teknisiä vimpaimia tarvita, ei ne antisajan martatkaan tarvinneet tekniikkaa avuksi. Jos ikkuna jäi sameaksi, niin sanomalehdellä hinkattiin ja niin tuli vain tuli puhtosta ihan ilman uudenmaailman härpäkkeitä. Ehoton ei tähän väliin myös sille, että palkkaisin ulkopuolista apua ikkunanpesuun! Minä oon ikkunani kuolannut, niin minä ne myös pesen! 

Sitäpaitsi, ikkunoita pestessä kokee monenlaisia asioita. Eräänkin ikkunan aukaiseminen oli jo itsessään kokemus, mutta toisesta ikkunasta syntyi jo suorastaan elämys, niin monenlaista kyönää oli lasin pintaan ehtinyt kertyä. Lisäksi tuon mainitun elämysikkunan välistä lähti lentoon mitä kaunein perhonen. Nämä kokemuksetko olisin lahjoittanut ulkopuoliselle? Tai huristanut teknisellä laitteella tuon perhosparan hermot riekaleiksi?

Tiedättekö mitä, ikkunanpesu synnyttää myös toisenlaisia elämyksiä, mutta niistä lisää sitten, kun häpeän pilvi on pääni päältä poistunut ja pystyn taas katsomaan jauhelihaa silmiin. Ja kyllä kiitos, ensi vuonna aion pestä ikkunani tekniselle vempeleellä. Se on yksi asia, joka on aivan varma!

4/09/2015

Pientä pintaremonttia.
Sitä on nyt liikkeellä. Koululaisen huoneeseen tehtiin parvisänky tuossa vajaa kaksi kuukautta sitten. Siitä lähtien huone on ollut ikäänkuin odottavassa tilassa, sillä säilytystila ja varsinkin työpöytä on antanut odottaa itseään.

Neljä vuotta sitten maalasin huoneesta yhden seinän mustaksi. Tässä vuosien saatossa tuo väri on osoittautunut vähintäänkin mielenkiintoiseksi, sillä siinähän näkyy joka ainoa raapaisu samantien! Seinässä on siis kätevästi ollut nähtävissä kaikki sen lähettyvillä näiden neljän vuoden sisällä majailleet eriväriset tuolit ja muutkin kalusteet. Viikko sitten paklasin seinän ja hioinkin, mutta jotenkin tuo ulkona killittävä mielenpiristäjä on kaikessa valoisuudessaan vienyt maalaushalut ihan totaalisesti. Tänään kuitenkin päätin tarttua härkää sarvista, satoi tai paistoi! 

Mustasta seinästä tulee siis valkoinen, koska valkoista maalia sattui olemaan varastossa. Seinälle on tarkoitus rykäistä hylly, joka jäi vessasta ylimääräiseksi, sekä sen alle koulupöytä. Peetalta kotiutui meille se ensimmäinen raidallinen the blogimatto, joka tuokin mukavasti elämää tuohon vaaleaan huoneeseen. 

Ehän tässä sen kummempaa, lähen pihalle hankkimaan pisaman tai pari!

Ps. Ainiin, huvitti tuo tiikeri, joka roikkuu suustaan hengaritangossa! Katse on kieltämättä aika anova. Parasta vapauttaa ensin tuo raukka piinasta.

4/01/2015

Unelmien täyttymys.
Meinasin ensin kirjoittaa tämän toilettikatsauksen otsikoksi Tavallisen ihmisen tavallinen vessa. Sitten päädyin katselemaan kuvia vessasta ennen remonttia ja tajusin, että eihän tämä ole mikään tavallinen vessa! Tämä on vessa, joka on ollut se vihoviimeinen vaihe tämän talon remonttia, jota on kuitenkin väännetty viimeiset neljä vuotta koko ajan enemmän tai vähemmän. Tuon vessan muutama neliö on tämän reilun kahdensadan neliön kokoisen talon viimeinen remonttikohde, joten se ei tässä talossa asuville kansalaisille tottavie ole mikään ihan tavallinen toiletti! Tekemisen iloa ja onnistumisia mutta myös stressiä ja unettomia öitäkin aiheuttanut monivuotinen remontti on vessan myötä valmis. On siis selvääkin selvempää: se on unelmien täyttymys.

Ja loppujen lopuksi se on kuitenkin vain ihan tavallinen vessa. Aika pieni, mutta kuitenkin ihan riittävän kokoinen, pöntöllä ei tarvitse könöttää polvet suussa. Ainoa kirvelevä tekijä on säilytystila, vaikkakaan meillä ei kyllä kauheasti purkkeja ja purnukoita harrasteta, joten eiköhän senkin kanssa selvitä. Seinälle kaavailin hyllyä, johon eilen jo materiaalit hankin ja maalasinkin. Tänään paikalleen mallaillessa iski tajuaminen, että toiletti on aivan liian pieni kyseisenlaiselle hyllylle. Tuo mainittu lisäsäilytystila päätyy siis koululaisen huoneeseen työpöydän päälle, joten ei onneksi kuitenkaan mene hukkaan.

Tulin hankkineeksi myös kolme murattia, kun olivat alennuksessa, kolme vitosella. Koska tiedän oman taipumukseni aiheuttaa vihertäjille nopea (joskin tahaton) kuolema, niin olen ääneen näille kolmelle eilen taloon muuttaneelle vannonut tekeväni kaikkeni, jotta saisivat elää mahdollisimman pitkän elämän. Googlaan, kastelen, pöyhin, kannan valosta varjoon, otan mukaan etelänlomalle, laskettelurinteeseen ja uimahalliin. Mitä tahansa, jotta pysyvät tyytyväisinä! Tai edes hengissä

Prismasta löytyi kivan rouhean tuntuinen saippuakuppi ja hammasharjamuki. Kaisan kirpparikasasta taas pelastin kultaiset vetimet, joita en omin lupineni uskaltanut vielä mennä paikalleen asentamaan, mutta tulevat antamaan mukavasti säihkettä toilettiin sitten, kun paikalleen pääsevät.

3/30/2015

Kuvaaja ja kuvansa.
Tänään meillä on yritetty saada taloa taas kuntoon talven jäljiltä. Yritys on ollut kova jo useamman viikon ja melkoinen kasa erinäistä kampetta on matkannut kohti kirpputoria, kierrätyskeskusta, pahvinkeräystä ja kaatopaikkaa. Siivoaminen jatkuu, sillä talo on pian julkisessa myynnissä ja olisihan se suotavaa, että mahdollinen tuleva asukas pääsisi tutustumaan puhtoisiin ja mahdollisimman vähäromuisiin nurkkiin.

Nelivuotias innostui anelemaan kameraa omaan käyttöönsä ja niin sovittiin, että saa kuvata oman huoneensa, kun se kerrankin on siisti. En tietenkään malttanut jättää toista kameraa rauhaan, vaan oli ikuistettava kuvaaja, joka mitä mielenkiintoisimmissa asennoissa otti kameralla huonettaan haltuun. Yllä siis kuva kuvaajasta ja sen jälkeen kuvassa olevan kuvaajan kuva, joka täten julkaistaan juuri sen näköisenä, kuin tuo nelivuotias sen muistikortille tallensi.
Lastenhuoneessa muuttui järjestys tuossa jokunen tovi sitten, kun asukas ilmoitti haluavansa "eskarilaisten pöydän, jossa voi tehdä työjuttuja". Ymmärtäähän tuon, joten pöytä raahattiin huoneeseen ja samalla sänky vaihtoi paikkaa ikkunan eteen, josta on kätevä "ihastella maisemia heti kun herään". Pikkulegot, muovailuvahat ja pelit yritetään säilyttää ylhäällä tallessa ja sielläpä ne niin kauniisti ja ei yhtään huojuvan näköisesti onkin pinottuna.
Mummilta saatu mäntyinen arkku oli raahattava huoneeseen, sillä se on ilmiselvä aarrearkku. Arkkuun ei todellakaan saa laittaa ihan mitä tahansa, vaan siellä on kourallinen kolikoita pohjalla sekä muutama tarkoin valittu helmikaulakoru sekä timanttisormus. Ne kaikista tärkeimmät siis. Epäilen, että ihan parisen vuotta saattaa vierähtää, että vuolaana virtaava kolikkovirta yltää arkun yläreunaan asti...
Naulakossa roikkuu ne kaikista tärkeimmät (heti aarrearkun jälkeen), eli prinsessamekot. Yksi halloween-kostyymikin on näemmä tällä kertaa saanut armon roikkua prinsessatamineitten seassa. Liitutaululla hyppeli joulun alla taiteiltuja tonttu-ukkoja, joten kovin aktiivisia seinäänpiirtelijöitä ei ilmeisesti tässä talossa enää asu. Tontuille tuli kuitenkin kevät ja saivat lähtöpassit ennen näiden kuvien ottamista.
Yksi verho on ja pysyy, vaikka välillä joku toinen kangashuiskale käykin sitä haastamassa. Aina tuo Kulkue kuitenkin palaa paikalleen. Lamppukin on killunut katossa nelisen vuotta ja vaikka keltainen ei yleisesti ottaen kertakaikkiaan meinaa enää valua verkkokalvoilta alas millään, niin jostain syystä se ihan kuin kuuluu tähän huoneeseen. Tai sitten siihen on vain totuttu ja ajatus lampunmetsästyksestä laiskottaa. Tärkeintä kun kuitenkin on se, että se tuo valoa kansalle.